Isoja tontteja moneen tarpeeseen

Isoja-tontteja-moneen-tarpeeseenNuoripari tarvitsee erilaisen kodin kuin lapsiperhe. Aktiiviset isovanhemmat toivovat kodilta erilaisia asioita kuin ensimmäistä asuntoaan hankkivat.

Me Nummi-Pusulassa tiedämme, mitä eri elämäntilanteessa kodilta ja tontilta toivotaan. Siksi olemmekin kaavoittaneet monipuolisesti erilaisia ja erikokoisia tontteja erilaisilta asuinalueilta. Vuonna 2009 Nummi-Pusula oli Länsi-Uusimaan toiseksi nopeimmin kasvava kunta.

Tilavat tontit, monipuoliset palvelut ja nopeat yhteydet pääkaupunkiseudulle ovat lisänneet Nummi-Pusulan suosiota, ja siksi kaavoitamme tasaisesti uusia asuinalueita.

Jos samalla rahalla saa kaksion keskustasta taikka tilavan omakotitalon luonnonkauniista maisemista, kattavien palveluiden läheltä, niin mikä on sinun asumisen unelmasi?

Jäämäjärven upeat tontit

Luonnonkaunis metsämaisema järven läheisyydessä

Jäämäjärven alue sijaitsee Pusulan taajaman tuntumassa, aivan  Pusulanjärven läheisyydessä. Joiltakin tonteilta on näkymä järvelle. Tonttien koot vaihtelevat 1300–2100 neliömetriin. Kaikki tarvittavat peruspalvelut, kuten kaupat, pankit, terveyskeskus, apteekki ja kirjasto löytyvät aivan läheltä, Pusulan taajamasta.  

bt-lue-lisaa.png

 

 

Marttilan haja-asutusalue tontit

Marttilan kylämaisemassa viihtyy 

Marttila on idyllinen ja luonnonkaunis maalaiskylä. Haja-asutusalueen tilavat tontit tekevät Marttilan asuinalueesta tekevälle hyvän paikan toteuttaa asumisen unelmia. Tonttien pinta-alat vaihtelevat 4000–5000 neliömetriin. Kaupat, pankit, terveyskeskus ja apteekki sekä ala-aste löytyvät Pusulan taajamasta, noin 4,5 kilometrin päästä Marttilasta. 

bt-lue-lisaa.png

 

Pappilanpelto tontit

Kauniita järvinäkymiä ja palveluita lapsiperheille

Pappilanpelto sijaitsee Pusulan taajamassa, Pusulanjärven koillisrannalla. Tonteilta avautuu järvinäkymä ilta-auringon suuntaan.Vapaiden tonttien pinta-alat vaihtelevat 1700–1900 neliömetriin. Pusula tarjoaa kaikki tärkeät peruspalvelut, kuten kaupat, apteekin, pankit, terveyskeskuksen ja kirjaston. Ala-aste on 500 metrin päässä. 

bt-lue-lisaa.png

 

Nyberg tontit palveluiden läheisyydessä

Nauti asumisesta luonnon helmassa, palveluiden läheisyydessä.

Nybergin asuinalue sijaitsee Saukkolan taajamassa. Tonttien koot vaihtelevat 1347–2890 neliömetriin. Saukkolassa on kaikki lapsiperheen arkea helpottavat palvelut, kuten ruokakauppa, apteekki, Kela ja kirjasto. Päivähoitopaikkojen ja koulujen läheisyys ovat kullanarvoisia asioita lapsiperheille. 

bt-lue-lisaa.png

 

Mateenniemi tontti upeat rinnetontit

Mateenniemen tontit kylpevät ilta-auringossa

Mateenniemen asuinalue sijaitsee Nummen taajamassa, Pitkäjärven läheisyydessä. Mateenniemi on luonnonkaunis rinnealue. Kaikki tontit ovat ilta-auringon suuntaan ja joistakin jäljellä olevista tonteista avautuu näkymä järvelle. Tonttien koot vaihtelevat 1200–1600 neliömetriin. Kauppa ja terveyskeskus löytyvät Nummen taajamasta kilometrin päästä. Peruskoulu ja lukio sijaitsevat parin kilometrin päässä Mateenniemestä. 

bt-lue-lisaa.png

 

Tavola - isokokoisia tontteja

Isokokoisia tontteja kylämaisemassa

Tavolan kylä sijaitsee E-18–moottoritien läheisyydessä. Asuinalueelta on hyvät yhteydet moottoritien kautta pääkaupunkiseudulle, jonne matkaa on alle 60 kilometriä.  Tavolassa voi yhdistää naapureiden läheisyyden omaan rauhaan, sillä myytävät tontit ovat suuria. Tavolassa on jäljellä enää kaksi tonttia. Tonttien pinta-alat ovat noin 2800 ja 3100 neliömetriä.

bt-lue-lisaa.png