Vuonna 1992 Marko ja Jaana Heikkinen päättivät rakentaa oman talon Nummi-Pusulan Hyrsylään, josta Marko on kotoisin.
– Halusimme muuttaa maalle. Minä käyn töissä Lohjalla ja Marko Helsingin suunnalla, joten sijainnilla oli suuri merkitys. Uusi moottoritie nopeuttaa matkaa sekä Helsingin että Turun suuntaan, Jaana kertoo ja lisää, että perheen lapsilla koulumatkaa on noin kilometrin verran.
Heikkiset kehuvat Nummi-Pusulan monipuolisia harrastusmahdollisuuksia
– Lotta käy kuvataidekerhoa ja partiota Nummella, zumbaa ja ratsastusta hän harrastaa Lohjan suunnalla. Tommi pelaa jalkapalloa
Saukkolan Pallossa. Talvisin lasketellaan koko perheen voimin Alhovuoressa tai Vihdissä. Kesällä lapset pyöräilevät paljon ja onkivat papan kanssa läheisellä joella.
Jaanalla ja Markolla on molemmilla hektinen työ. Sen vastapainoksi on ihana tulla kotiin Nummi-Pusulaan ja nauttia omasta pihasta ja rauhasta.
– Minulle on tärkeää, että lapset saavat kasvaa maaseudun rauhassa.
Jaana, Marko (kuvaushetkellä matkalla), Lotta (12) ja Tommi (9) ja Keiju-Ragdoll (1) Heikkinen.
Onnellinen perhe Nummi-Pusulasta.